Kesäoppia kirjasta Keskusteleva opetus

Aurinkotuolissa luen kirjaa Keskusteleva opetus, jonka kirjoittaja on professori Oscar Brenifier. Kirja on ollut lainassa jo pitkään ja lomalla vihdoin aikaa sille. Tavoitteena oppia paremmin hyödyntämään keskustelua opetuksessa. Sen aikaansaaminen opetustilanteessa kun on usein aika vaikeaa. Vaikka haluaisi niin tehdä, ja tietää että oppijoilla on paljon ajatuksia, miten luoda ilmapiiri, jossa ajatukset haluttaisiin jakaa? Hyvin keskeinen asia myös yhteisöllisessä oppimisessa. Toivon löytäväni paljon hyvää; ennen kaikkea ymmärtäväni paremmin.

Oscar aloittaa, että kyky ottaa välimatkaa itseensä tai jopa irrottautua itsestään on yksi pedagogiikan tärkeimmistä haasteista niin oppilaalle kuin opettajallekin. Pedagogian pääongelma perustuu hänen mukaansa siihen, miten oppija pystyy uppoutumaan maailmaan, joka ei ole hänen omansa ja siihen, miten opettaja pystyy kehottamaan oppijaa uppoutumaan maailmaan, joka ei ole tämän oma. Hän pitää keskustelua kiinnostavana opetusmenetelmänä juuri siksi, että siinä otetaan tätä oppimisessa tarvittavaa välimatkaa.

Hän toteaa, että luonnollisin opetusmuoto – ja samalla alkeellisin välimatkan ottamisen muoto – on täydellinen uppoutuminen. Kohtaamme opittavia asioita, ylipäätään maailman, useimmiten ilman esipuheita tai saatesanoja. Opetuksessa tämä toimintatapa ei ole ongelmatonta; Oscar varoittaa aliarvioimasta tragediaa, jonka oppija joutuu kokemaan törmätessään asetelmaan koulussa. Ongelmaa ei tietty synny, jos oppija selviää oppimistilanteesta menestyksekkäästi. Jos taas oppijalla ei ole riittäviä voimavaroja, tilanne voi herättää voimakkaita vastenmielisyyden tunteita. Uuteen ja outoon, käsittämättömyyteen törmääminen voi herättää tuskaa, joka on helpompi väistää välttelemällä koko oppiainetta, sen sijaan että opettelisi hallitsemaan sitä. Juuri näille oppijoille voisi Oscarin mukaan olla hyötyä keskustelusta opetusmenetelmänä.

Luentoa hän pitää erityisen keinotekoisena opetusmentelmänä. Kaikki luonnostelu ja valmistelu (opettajan oma oppiminen?) on pyyhitty pois viimeistellystä esityskelpoisesta lopputuloksesta. Opettaja viestittää esityksellään, että ongelmia ei ole. Samoin oppija kuuntelijana ei yleensä esitä kysymyksiä, vaikka niitä mielessä olisikin. Tämä johtuu Oscarin mielestä paljolti siitä, että ongelmalla on huono maine; sitä ei tietoisesti etsitä, ei liioin tunnusteta eikä tehdä näkyväksi vaikka pitäisi.

Keskustelusta on hyötyä Oscarin mukaan juuri problematisoinnissa, ongelman muotoilussa, käsittelyssä ja asian ytimen löytämisessä. Luento luo oppijalle illuusion; opettaja on taikuri, jolla ei ole ongelmia. Todellisuudessa opettaja on ennemminkin silmänkääntäjä, joka vain tietää vetää oikeista naruista. Hän saa näyttämään asiat helpoilta, ongelmattomilta.

Oscar väittää, että oppiaineen tulisi olla ja säilyä ongelmana opettajalle. Tämä liittynee siihen, että silloin oma kiinnostus ja aitous opetettavaan asiaan säilyy.

Keskustelun hyödyt

Oscar näkee keskustelevassa opetuksessa monia hyötyjä. Kysymysten esittäminen mahdollistuu ja asioihin liittyvät ongelmat tulevat esille. Ongelmat ovat hänen mielestään juuri asioiden ydintä, vaikkakin joskus vaikeasti tavoitettavia. Opettaja saa jatkuvasti työstää omaa tapaansa käsitellä oppiainetta. Keskustelussa päästään käsittelemään suhdetta oppiaineeseen, joka on välttämätöntä oppimisen syventämiselle. Lisäksi oppijan kohtaamat ongelmat havaitaan, jotta niitä päästään käsittelemään. Ennen kaikkea luodaan parempia edellytyksiä opettajan ja oppijan ymmärrykselle, oppimiselle.

Lähde: O., Brenifier. Keskusteleva opetus. 2009. s. 9-14.